Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme aamulla liikenteeseen Chickashasta. Ensin suuntasimme läheisen kaupungin, Anadarkon intiaanikylään (Indian City USA). Matkaoppaista olin lukenut, että puistossa olisi seitsemän intiaaniheimon uudelleen rakennetut (=reconstructed) kylät. Saapuessamme perille puoli kymmeneltä, olimme päivän ensimmäiset vierailijat, ja olin silloin vähän, että voi itku.. Odotellessamme kello kymmenen kierroksen alkua, tutustuimme keskuksen museoon, jossa esiteltiin kullekin heimolle tunnuksenomaisia tavaroita. Vaikka olimme ainoat kierrokselle osallistujat, kuulutukset kierrokselle tulivat kaiuttimista kuten suuremmallekin ryhmälle, järjestelyt olivat mietittyjä, ja lähes kaikki työntekijät alueella olivat intiaaneja. Oppaamme Vanessa Paukeigope Jennings osoittautui mukavaksi ja hyvin arvonsa tuntevaksi intiaani-granmammaksi. Hän kierrätti meitä ”kylästä” toiseen golfkärryillä ja kertoi elävästi kunkin heimon historiasta ja kierroksella näkemistämme rakennuksista. Suuri osa rakennuksista oli alkuperäisiä, mutta huonossa kunnossa ja epäonnistuneesti korjailtuja. Puisto on selvästi kärsinyt rahapulasta. Kierroksen päätteeksi istuimme nurmikentän laidalle odottelemaan kierroksen huipennusta, intiaanitanssia. Seuraksemme yleisöön saimme myös muita turisteja. Huipennus intiaanitanssi todella olikin, koska paikalle saapui kolme intiaania, yksi pulleampi, tavallisiin vaatteisiin pukeutunut rumpali ja kaksi täysiin intiaanitamineisiin pukeutunutta tanssijaa. Esitetyt tanssit olivat aidontuntuisia ja sen jälkeen intiaanit tulivat juttelemaan yleisölleen. Kaiken kaikkiaan inkkarikylästä jäi lämmin ja aito tunnelma, ja toivon tosiaan, että puiston toiminta saa jatkua, koska tällaista en usko mistään muualta löytäväni!!
Inkkarien jälkeen käänsimme suuntamme länteen kohti Texasin rajaa. Matkan varrella Clintonissa poikkesimme Route 66 museoon, johon oli kivasti kerätty tavaraa ja muistoja koko Route 66 historian varrelta. Sieltä löytyi mm. Aatamin aikainen huoltoasema sekä diner, ja jokainen huone edusti yhtä vuosikymmentä tavaroineen, musiikkeineen ja tarinoineen. Vanhasta Route 66:stä on jäljellä enää lyhyitä pätkiä, suurimman osan jäätyä uusien teiden alle. Matkalla Clintonista Texasin Amarilloon poikkesimme useasti vanhoille Route 66 pätkille, ja niiden varrelta löytyi aika kuolleita kyliä.
Illan suussa saavuimme Amarilloon, joka on kuuluista Big Texan pihviravintolastaan. Poikkeuksellisen Big Texanista tekee heidän tarjoilema sika-iso (!!!) pihvi, jonka saa syödä ilmaiseksi, mikäli sen pystyy syömään lisäkkeineen tunnissa. Ravintolan yhteydessä on motelli ja motellilla on Texasin muotoinen uima-allas. Lisäksi mistä tahansa muusta hotellista saa ilmaisen limusiinikuljetuksen ravintolaan. Tämä on ihan överikorneria.. Koska Joonas on hullu lihansyöjä, lähdimme hotelliin kirjauduttuamme tsekkaamaan Big Texanin pihvit. Maanantai-iltana kuuden aikaan ravintola oli lyömätäynnä ja koko ajan uutta porukkaa tuli sisään. Tilaamamme isot oluet olivat lähes litraisia, ja Joonaksen tilaama pihvi oli taivaallisen ihana. Itse en ole niin pihvi-ihmisiä, joten tilasin muuta, mutta kaduin päätöstäni maistettuani Joonaksen lautaselta. Pihvi oli varmaan neljä tai viisi senttiä paksu, lautasen kokoinen ja mediumina mehukas ja pehmeä. Aivan loistava syy tulla Amarilloon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti