Aja Losista Friscoon jos ajat yksin, mutta Friscosta Losiin jos sinulla on seuraa ;)

Eilen ajoimme San Franciscon ulkopuolelle Santa Cruziin, ja tänään jatkoimme paluutamme Los Angelesiin, hitaampaa näköalareittiä pitkin. Tavoitteenamme oli ajaa kiireettömästi ykköstietä, pysähdellen näköalapaikoille, mutta päästä päivän aikana mahdollisimman lähelle Losia. Pääsimme Buelltoniin, mikä on odotuksiamme parempi saavutus.

Aamulla ajoimme Monterey Bayllä sijaitsevan näköalakierroksen, 17 Mile Driven. Maisemat eivät eronneet niistä, mitä näimme jatkaessamme matkaa edelleen, mutta kierroksella pysähdyimme muutamalla tosi kivalla näköalapaikalla. Ensimmäisellä sijaitsi ns. lintukivi, joka oli aika iso "kivi" täynnä lintuja. Toiselta paikalta oli näkymä rantahietikolla ja kivillä makaileviin hylkeisiin. Matkalla kohtasimme myös poppareita syöviä, kesyjä oravia, hauskoja cypress-puita ja ylellisiä golf-kenttiä klubeineen. Mikäpä olisi golfatessa Tyynenmeren rannalla hylkeiden seassa, pallojen molskahdellessa aaltoihin.

Monterey Bayn jälkeen maasto muuttui vuoristoiseksi ja rannat jylhiksi. Hauska oli liikennemerkki, jossa oli mutkan varoitus ja lisäkilpi 76 miles. Reitti oli käsittämättömän upea, mutta kuskille vähän huono, koska mutkaisella vuoristotiellä ei ollut varaa irrottaa katsetta tiestä ainakaan pidemmäksi ajaksi. Täällä on vielä harvinaista, että mutkassa olisi kaiteet.

Aamiaisemme hotellissa oli ollut kevyt, ja meille alkoi tulla nälkä jo vuoristoisen pätkän alkuvaiheessa. Meillä oli siis isot toiveet pitkistä riveistä hampurilaisravintoloita saapuessamme Big Suriin. Koko Big Sur on pieni, jossa oli vain muutama pikkuravintola ja marketti. Ennenkuin ehdimme kissaa sanoa, kylä oli jo ohi. Pysähdyimme paniikissa seuraavalle ravintolalle, joka sattui olemaan paremman porukan näköala-hampurilaispaikka Nepenthen (löytyi myös oppaasta). Hampurilaisateria kahdelle maksoi 50$ mutta pihvi paistettiin toiveen mukaan mediumiksi..

Vuoristo muuttui tasamaaksi alkuillasta, ja saapuessamme Point Piedras Blancasille ihmettelimme miksi siellä on niin paljon porukkaa. Pysähdyttyämme syy selvisi: Rannalla makaili, ryömi ja otatteli kymmenien tai ehkä sadan elefanttihylkeen yhdyskynta! Ja tällä rannalla tuuli meinasi oikeasti viedä mennessään..

San Simeonissa sijaitsee Hearst Castle, upea linna, jonne järjestetään neljää erilaista parin tunnin turistikierrosta. Joonas muisti nähneensä linnasta tarinaa jossakin Travel Channelin ohjelmassa. Näimme valitettavasti linnan vain kaukaa mäen juurelta, koska päivän viimeiset kierrokset olivat jo menneet.

Huomenna on Ameriikan valloituksemme viimeinen päivä ennen lauantaiaamulla alkavaa paluumatkaamme Nykin ja Lontoon kautta Helsinkiin ja edelleen Varkauteen. Vähän jo mielessä kaihertaa pitkät lennot ja maanaatainen töihinlähtö, mutta kotiinlähtö ei sinänsä harmita, koska ikävä omaa sänkyä ja uunimakkaraa on kova. So Varkaus, here I come!