Unta palloon

Lähdin eilen aamulla yllättävän pirteänä töihin ja tyytyväisenä myhäilin, että eivät taida aikaerot minua liikutella. Iltapäivällä sain huomata olleeni niin väärässä. Univaje ja aikaero iskivät minuun puolilta päivin (jenkkilän länsirannikolla kello kaksi yöllä), jolloin alkoi väsyttää mielettömästi. Välillä oli ihan pakko lepuuttaa silmiä laittamalle ne kiinni. Kotiin mentyäni Joonas ihmetteli, että kuinka minä voin olla niin väsynyt kun hän on nukkunut samat määrät kuin minä eikä häntä väsytä ollenkaan. Häneen jetlaagi iskikin vasta illansuussa, mutta ihan yhtä kovasti kuin minuunkin.

Matkatavarat tulivat eilen aamupäivällä, joten illalla päästiin niitä purkamaan. Voi että miten hyvältä maistui uunilenkki ja uudet perunat sillin kanssa! Tuntuu hyvältä olla taas kotona.

Koti-Suomessa nyt

Puolentoista vuorokauden mittainen kotimatka sujui ihan hyvin, ja eilen illalla saavuimme kotiin Varkauteen. Automatkalla piti vaihtaa kuskia pari kertaa, kun kumpaakin nukutti niin paljon. Matkatavaramme jäivät Lontooseen, koska New Yorkin päässä lentoyhtiö oli liimannut matkalaukkuihin puutteellisin tiedoin varustetut tarrat. No mutta, eipähän tarvinnut purkaa illalla kotiin tultua enää matkalaukkuja ;)

Loma on nyt ohi, mutta blogin ylläpitäminen jatkuu. Stay tuned..

Valmistautumista kotimatkaan

Tänään ajoimme rannikon ja rantojen kautta Losiin. Matkalla mm. ajoimme Santa Barbaran hulppeiden kartanoiden valtaamassa rannassa, kävimme melkein kylässä Brangelinalla Malibussa, shoppailimme Santa Monicassa ja ihmettelimme Venicen hiljaista biitsiä. Veniceltä olimme odottaneet vähän enemmän kuin tyhjiä rantalentiskenttiä perjantai-iltapäivänä.

Tänään on lomamme ensimmäinen päivä, jolloin ei oikeastaan ole tapahtunut mitään kummempia. Hyvä niin koska tämä on myös lomamme viimeinen päivä. Matkalaukut on pakattu, ja kymmenen tunnin päästä tästä hetkestä istumme Nykin koneessa matkalla kotiin. Tiina go home ;)

Aja Losista Friscoon jos ajat yksin, mutta Friscosta Losiin jos sinulla on seuraa ;)

Eilen ajoimme San Franciscon ulkopuolelle Santa Cruziin, ja tänään jatkoimme paluutamme Los Angelesiin, hitaampaa näköalareittiä pitkin. Tavoitteenamme oli ajaa kiireettömästi ykköstietä, pysähdellen näköalapaikoille, mutta päästä päivän aikana mahdollisimman lähelle Losia. Pääsimme Buelltoniin, mikä on odotuksiamme parempi saavutus.

Aamulla ajoimme Monterey Bayllä sijaitsevan näköalakierroksen, 17 Mile Driven. Maisemat eivät eronneet niistä, mitä näimme jatkaessamme matkaa edelleen, mutta kierroksella pysähdyimme muutamalla tosi kivalla näköalapaikalla. Ensimmäisellä sijaitsi ns. lintukivi, joka oli aika iso "kivi" täynnä lintuja. Toiselta paikalta oli näkymä rantahietikolla ja kivillä makaileviin hylkeisiin. Matkalla kohtasimme myös poppareita syöviä, kesyjä oravia, hauskoja cypress-puita ja ylellisiä golf-kenttiä klubeineen. Mikäpä olisi golfatessa Tyynenmeren rannalla hylkeiden seassa, pallojen molskahdellessa aaltoihin.

Monterey Bayn jälkeen maasto muuttui vuoristoiseksi ja rannat jylhiksi. Hauska oli liikennemerkki, jossa oli mutkan varoitus ja lisäkilpi 76 miles. Reitti oli käsittämättömän upea, mutta kuskille vähän huono, koska mutkaisella vuoristotiellä ei ollut varaa irrottaa katsetta tiestä ainakaan pidemmäksi ajaksi. Täällä on vielä harvinaista, että mutkassa olisi kaiteet.

Aamiaisemme hotellissa oli ollut kevyt, ja meille alkoi tulla nälkä jo vuoristoisen pätkän alkuvaiheessa. Meillä oli siis isot toiveet pitkistä riveistä hampurilaisravintoloita saapuessamme Big Suriin. Koko Big Sur on pieni, jossa oli vain muutama pikkuravintola ja marketti. Ennenkuin ehdimme kissaa sanoa, kylä oli jo ohi. Pysähdyimme paniikissa seuraavalle ravintolalle, joka sattui olemaan paremman porukan näköala-hampurilaispaikka Nepenthen (löytyi myös oppaasta). Hampurilaisateria kahdelle maksoi 50$ mutta pihvi paistettiin toiveen mukaan mediumiksi..

Vuoristo muuttui tasamaaksi alkuillasta, ja saapuessamme Point Piedras Blancasille ihmettelimme miksi siellä on niin paljon porukkaa. Pysähdyttyämme syy selvisi: Rannalla makaili, ryömi ja otatteli kymmenien tai ehkä sadan elefanttihylkeen yhdyskynta! Ja tällä rannalla tuuli meinasi oikeasti viedä mennessään..

San Simeonissa sijaitsee Hearst Castle, upea linna, jonne järjestetään neljää erilaista parin tunnin turistikierrosta. Joonas muisti nähneensä linnasta tarinaa jossakin Travel Channelin ohjelmassa. Näimme valitettavasti linnan vain kaukaa mäen juurelta, koska päivän viimeiset kierrokset olivat jo menneet.

Huomenna on Ameriikan valloituksemme viimeinen päivä ennen lauantaiaamulla alkavaa paluumatkaamme Nykin ja Lontoon kautta Helsinkiin ja edelleen Varkauteen. Vähän jo mielessä kaihertaa pitkät lennot ja maanaatainen töihinlähtö, mutta kotiinlähtö ei sinänsä harmita, koska ikävä omaa sänkyä ja uunimakkaraa on kova. So Varkaus, here I come!

Tuulee että tukka lähtee

Viime yönä nukuin lähes kymmenen tuntia, mitä en ole tehnyt yli neljään viikkoon. Aamupäivällä lähdimme Friscosta Palo Altoon (Piilaakso) tsekkaamaan Googlen päämajaa ja muita mestoja siellä. Maleksiessamme Googlella pihoja, voimme vain todeta, että suomalaisilla on vielä oppimista työpaikkaviihtyvyyden kanssa. Googlella on työntekijöille mm. oma puisto, rantalentiskenttä ja terassit lounastamiseen. Lisäksi firman pyörätelineissä on kymmeniä vaaleansinisiä fillareita, joilla pinkaista kylälle syömään tai parturiin. Itse olen ajatellut omien työolojeni olevan tosi hyvät, ja suhteessa Googleen, ne ovatkin samat mutta pienemmät ja lastulevystä..

Piilaaksosta suuntasimme Santa Cruz -vuoriston halki rannikolle, ja vierailimme valtavien punapuiden puistossa. Jos Friscon pohjoispuolella puun ali pystyy ajamaan maasturilla, niin täällä puun alle pystyi parkkeeraamaan mönkijän.

Kalifornian rannikolla tuulee. Tuulee kovasti ja kylmästi. Pysähdyimme useilla, upeilla rannoilla matkalla Santa Cruziin, ja päällimmäisenä ajatuksena minulle, joka en vieläkään ole oppinut ettei Kaliforniassa tarkene shortseissa, jäi että äkkiä autoon tuulen suojaan. Jokaisella rannalla, ihmiset olivat pukeutuneet lämpimästi fliiseihin tai märkäpukuihin, ei kuten olisin kuvitellut bikineihin ja spändekseihin.

Santa Cruzissa majoitumme merenrannan tuntumaan lähelle Boardwalk -huvipuistoa. Joonas tunnisti paikkakunnalla sijainneen Mysterious Spot -kohteen olevan sama, jonka olimme nähneet satelliittikanavalla ennen matkaa. Mysterious Spot on silmänkääntötemppu, joka horjuttaa ihmisen tasapainoelimiä siten, että alueella on kasittämättömän vaikea liikkua. Tämä on taas niitä juttuja, joita ei sanoin voi kuvata. Varsinkin minä, joka kärsin matkapahoinvoinnista, olin täysin kömpelö liikkumaan vinossa rakennuksessa ja jälkikäteen jäi omituinen olo. Kuinka se voi olla mahdollista..!

Mutkasta tietä näkymättömiin

Lähtiessämme aamulla kohti San Franciscoa, lämmintä oli lähes 90F, joten shortseissa ja topissa tarkeni loistavasti. Ajettuamme yli vuorten Friscoon, lämpötila laski alle 70F:n ja huomasin olevani täysin alipukeutunut. Minä sortseissa ja muut fliiseissä tai jopa toppatakeissa.

Toisen yllätyksen koimme saavuttuamme keskustaan kyselemään hotelleja. Ensimmäinen kyselemämme hotelli oli täyteen buukattu jo yhdeltätoista aamulla, toisessa huoneen hinta oli yli kolminkertainen normaaliin tiistaihin verrattuna ja kolmas huoli vain asiakkaita, jotka viipyisivät vähintään kolme yötä. Kolmannen jälkeen otimme käteen kartan ja suuntasimme keskustan ulkopuolelle etsimään hotellia. Hotelli löytyi lopulta kahden tunnin etsimisen jälkeen Burlingamesta, SF lentokentän kupeesta.

Olemme ihastuneet täällä salaatti/keitto -ravintoloihin. Niissä on loistavan salaattibuffeen lisäksi muutama erilainen lämmin keitto (simpukkakeitosta kiinalaiseen nuudelikeittoon ja papusoppaan), uunituoreita leipiä ja pitsaa, pastoja, tacoja sekä levitteitä, lisukkeita ja kastikkeita. Lisäksi jälkiruuaksi on tarjolla hedelmiä, leivonnaisia, pehmistä ja kiisseleitä (chocolate puddingia minulle!!), ja näihinkin kastikkeita ja lisukkeita mm. karkkeja. Jenkkiversio salaatti/keitto -buffeesta ei todellakaan ole kevyt.

Aamupäivän vastoinkäymistemme ja seikkailujemme jälkeen, pääsimme tutustumaan Friscoon. Paljon ehdimme nähdä kylästä ennenkuin kotiuduimme kämpille yhdeksän aikaan.

Golden Gate Bridge on Friscon keskuksen silloista lyhin, mutta erikoisesta väristään ja teeveestä tuttuudestaan johtuen siitä läpi meneminen tuntuu historiallisen hienolta. Siltaa ajaessamme jouduimme kuitenkin pohtimaan, miksi tämä silta oikeastaan on niin erikoinen..

Friscon kuumimpia turistirysiä on Fisherman's Wharf -satama-alue. Rannasta löytyy paljon ravintoloita, rihkamakauppoja ja pummeja. Tunnelma on tiistai-iltana kuin Kotkan meripäivillä voisin kuvitella olevan (en ole käynyt, mutta haluaisin) yhdistettynä Mallorcan lomaan. Täällä emme puolta tuntia pidempään viihtyneet.

On sanomattakin selvää, että Frisco on uskomattoman mäkinen kaupunki, mutta sen mäkisyyttä ei voi tajuta ennenkuin sen itse kokee. Kaupunki on yhtä jyrkkää ylä- ja alamäkeä, ja kadut ovat todella kapeita. Jos täällä olisi lunta niin kukaan ei pystyisi asumaan täällä. Katujen kapeudesta kertoo myös se, ettemme ole nähneet täällä ainuttakaan Hummeria, niitähän näkee nykyään jopa Varkaudessa!

Lombard -kadulta löytyy Crookedest Street eli se niin monesta leffasta tuttu, kiemurteleva alamäki. Oheisesta kuvasta näkee kuinka korttelin mittainen katu mutkittelee. Katu on uskomaton näky..










..mutta kadun ajamisesta tuli mieleeni lähinnä suomalainen mökkitie. See yourself ;) Pahoittelen ötökkäistä etuikkunaa.




Illan kohokohta oli kyyti vanhan ajan ratikalla lahden rannalta keskustaan ja takaisin. Matka maksoi viisi taalaa suuntaansa, mitä alkuun pidin arvokkaana, mutta joka osoittautui joka sentin arvoiseksi. Ratikka on paras tapa nähdä San Franciscon ydin nopeasti. Ratikat toimivat ilmeisesti sähköllä, ja niitä jarrutetaan mekaanisesti. Mäkien ollessa vuoristomaisen jyrkkiä, ratikan sivulaudalla seisoskellessa saattaisi jopa pelottaa, jollei tietäisi, että ratikoita on käytetty vuosikymmeniä.. Oheisesta videosta saa vähän käsitystä, missä tänään ajeltiin.



San Francisco on huikea ja luonteikas kaupunki meille, joka tykkää vauhdikkaasta lomasta tai arvoituksellisesta asuinpaikasta. Kömpelöt autokuskit älkööt vaivautuko.

Lenossa

Hotellihuoneemme televisiossa on hirveän huono kuva, joten satavarmasti en pysty sanomaan oltaisiinko vilahdettu eilisessä Lenossa, mutta itse emme ainakaan huomanneet. Uskokaa tai älkää, show oli tismalleen sellainen kuin millaisena se kuvattiin. Lenon köpeltämistä headlines -korttien kanssa ja vieraiden ajatuskatkojakaan ei oltu leikattu pois.

Vieraina Lenossa eilen olivat näyttelijät Will Ferrell ja Mary McCormack. Bändivieraana oli James Hunter.

Pirkolta ja Jukalta saimme juuri viestiä, että vuorokauden matkustettuaan he ovat nyt Helsingissä, ja he saapuvat yöllä kotiin. Olemme juuri lähdössä aamiaiselle ja sitten matka jatkuu noin 150 km:n päähän San Franciscoon.