Meitä hieman huoletti lähteä Disney Worldin Epcotiin lauantaina, koska ajattelimme, että siellä olisi hirveä ruuhka. Huolemme osoittautui kuitenkin aiheettomaksi, koska kohtuullisella jonottamisella selvisimme joka attractionistä. Attraction on nähtävyys/esitys/kierros/laite/kokemus, jolle ei vastinetta Suomen kielestä löydy.
Noudatimme turistioppaiden ohjetta ja olimme Epcotin lippujonossa jo hyvissä ajoin, kahdeksalta, huvipuiston auetessa yhdeksältä. Olimme varmaan viidenkymmenen ensimmäisen joukossa portilla kello 8.15, mutta tästä hyvästä jouduimme jonottamaan puoli tuntia sisälle pääsyä. Fiksumpaa olisi ollut osuttautua paikalle yhdeksäksi, koska porttien suuresta määrästä johtuen jonot eivät kasvaneet pitkiksi. Toinen virhe oli tulla puistoon tyhjin mahoin. Olimme sopineet syövämme aamiaista Epcotissa, mutta puiston avautuessa, yksikään ravintola ei ollut vielä auki.
Päivä Epcotissa meni kyllä muutoin kaikin puolin hienosti. Ehdimme kokemaan kaikki hienot attractionit, joista avaruusmatkaa simuloiva vekotin, "Kulti, kutistin kakarat" -leffan pohjalta rakenneltu 3D -esitys sekä riippuliitomatka halki hienojen maisemien jäivät parhaiten mieleen. Kuvaus Epcot -seikkailustamme ja yksittäisistä attractioneista löytyy alla.
Päivä oli niin paahteisen kuuma, että siirtyessä paikasta toiseen jouduimme usein poikkeamaan ilmastoituihin käytäviin, kauppoihin ja auloihin. Illalla alkoi taas ukostella ja sataa, jolloin lämpötila muuttui taas siedettäväksi.
Nyt löytyvät Tiinan sormenjäljet USA:n passintarkastuksen lisäksi myös Disney Worldistä. Hassua kyllä, mutta huvipoistoon tullessamme jouduimme antamaan sormenjälkemme lippujemme yksilöimiseksi ;)
WALT DISNEY WORLD'N EPCOT CENTERPääsimme sisään puistoon kello 8.45. Porttien avautumista edelsi joukosta valitun, puiston sinä päivänä avanneen perheen esittely sekä lähtölaskenta: Five, four, three.. Amerikkalainen pelleily alkoi jo ennen puistoon pääsemistä. Yleisö laskettiin kävelemään puiston keskusaukiolle, jossa törmättiin lippusiimaan. Itse laitteisiin pääsimme siis vasta yhdeksältä. Suuri osa puiston työntekijöistä oli kerääntynyt aukiolle ottamaan vastaan meitä ja satoja muita, ja pian paikalle pyörähtivät myös shown päänäyttelijät: Mikki ja Minni, Hessu ja Pluto sekä Tiku ja Taku.
Spaceship Earth on Epcotin maamerkin, ison golfpallon näköisen rakennuksen sisälle rakennettu rata. Reitillä esitetään viestinnän historia luolapiirroksista ja papyruskääröistä lähtien painokoneen ja tietokoneiden keksimiseen ja edelleen nykypäivään. Matka etenee golfpallon sisällä kiemurrellen ylöspäin kunnes vaunut kääntyvät selkä menosuuntaan ja lähdetään jyrkästi alaspäin. Vaunussa on tietokone, johon ilmestyy paluumatkan aikana kysymyksiä, ja näiden vastausten perusteella tietokone laskee kullekin vaunulle tulevaisuuden lomamatkan. Tulevaisuuden matka esitetään kuvin, joihin on hauskasti photoshopattu kustakin matkustajasta ylösmenomatkalla näpätyt digikuvat. Matkan päätteeksi tullaan aulaan, jossa on suuri kartta ja jokaisen pärstä kotimaansa kohdalla sekä tilan seinien plasmanäytöillä välähtelevät tietokoneen generoimat kuvat kustakin matkustajasta. Kuvat saa tilattua sähköpostiin ilmaiseksi aulassa olevilla päätteillä. Päätteellä on kasvontunnistus, joka hakee tuhansien kuvien joukosta omimman näköiset otokset. Joonas isänsä näköisenä, sai hakutulokseksi kaksi vaihtoehtoa: Oman kuvansa ja isänsä Jukan kuvan ;) Space Ship Earthissä sovellettiin nokkelasti tekniikkaa ja oli kokemuksena mielenkiintoinen, mutta olisin ehkä mieluummin kokenut golfpallon sisällä aiemmin olleen, pimeässä kulkeneen vuoristoradan.
Universe of Energy on hauskasti tehty opetusluento energiasta. Luennon pääosassa on näyttelijä Ellen DeGeneres, joka on tuttu ainakin Portia de Rossin naisystävänä. Yleisö suljetaan istumaan suureen katsomoon, joka kesken ohjelman lähtee liikkeelle, ja ajelee pitkät lenkit esitellen dinosauruksia ja niiden elinoloja. Dinosauruskierros oli hieno, mutta en ymmärrä sen yhteyttä energialuentoon. Joonas vanhana, 1984-vuoden Epcotin kävijänä muisti dinokierroksen olleen sama jo 24 vuotta sitten, joten se on nyt myöhemmin varmaan sitten vaan liitetty tähän esitykseen.
Mission: SPACE on avaruusmatkasimulaattori, johon mennään istumaan neljän hengen joukkueena, ja kukin matkustaja saa oman roolinsa: Navigatorin, pilotin, commanderin tai insinöörin roolin. Istuimen edessä oli ikään kuin avaruussukkulan ohjaamo mittareineen ja nappeineen, ja kunkin matkustajan piti vuorollaan painaa kojelaidassaan palaneita nappuloita, kun kaiuttimista käskettiin. Avaruuskeskuksen ylipäällikkö oli jälleen joku tuttu, mutta tuntematon näyttelijä. Omalta istuimelta oli myös ikkuna avaruuteen, josta seurattiin matkan edistymistä. Ennen simulaattoriin menoa meitä valistettiin aikamoisilla varoituksilla, eivätkä ohjeet todellakaan olleet turhia. Lentoon lähtiessä simulaattori kääntyi vaakatasoon (naamat ylöspäin) ja eteen avautuivat sukkulan lähtötelineet ja taivas. Lähtö oli kaiken kamalin, mutta hyvin todellisen tuntuinen. Hengitys salpaantui ja rintakehä painui sisään, sukkulan lähtiessä telineistään. Hetkittäin tuntui ihan hyvältä, kun eteen avautui tähtitaivasta, planeettoja ja loitontuva maapallo, mutta sitten alkoi taas keinuminen ja rytkytys kun väisteltiin meteoriitteja ja muita taivaankappaleita. Matka päättyi Marsin pinnalle. Kokemus oli hieno, mutta en menisi uudelleen, koska tulin vekottimessa matkapahoinvoivaksi. Onneksi penkkeihin varattuja oksennuspusseja ei tarvittu. Joonas ja Jukka sen sijaan kävivät laitteessa vielä uudelleen, ja kehuivat kuinka toisella kerralla pystyi paremmin keskittymään ja tutkimaan kuinka päin simulaattorissa milloinkin oltiin. Miehet!
Test Track on GM:n sponsoroima opetuksellinen autorata, jossa istutaan pienissä autoissa ja autot menevät läpi vastaavat testit, joita sovelletaan uusiin, markkinoille tuotaviin autoihin. Siellä ajetaan erilaisilla alustoilla, mennään kuuman, kylmän ja korroosiotestien läpi. Radan hauskin osuus tulee lopussa, jolloin heitetään lyhyt kieppi ulkona ja pyöreän rakennuksen ulkopinnalla vauhdin kohotessa enimmillään 65mph (noin 110 km/h). Test Track on kaikkiaan säälittävän lyhyt hauskuus siihen vaadittavaan jonotukseen nähden.
Innoventions –rakennuksessa on näytillä kaikenmaailman keksintöjä, mutta siellä on tarjolla myös erilaisia pelejä, leikkejä ja harrasteita perheen pienimmille ilmastoiduissa sisätiloissa. Me menimme rakennukseen lähinnä viilentelemään ja odottelemaan Fast Passiemme time slotin alkamista, mutta jotenkin vahingossa ajauduimme kamalaan, jenkkitietovisoja matkivaan ”What is your problem” –showhun. Showta vetivät mies ja nainen, jotka yrittivät olla hauskoja. He valitsivat 15-päisen yleisön joukosta ihmisiä pyörittämään onnenpyörää ja tekemään naurettavia tehtäviä. Palkinnoksi jaettiin tarroja. Ei kannata eksyä tai varsinkaan vapaaehtoisesti mennä tänne!
The Seas with Nemo & Friends –simpukkajuna vei meidät radallaan läpi Nemo –piirrosleffan maisemien. Luolasto on aika lapsellinen, mutta sen loppupäästä löytyy hienosti toteutettu yksityiskohta, kun oikeaan akvaarioon, oikeiden kalojen rinnalle heijastetaan 3D –piirroskaloja ja muita mereneläviä.
Soarin on Epcotin suosituimpia laitteita. Ystävällinen Epcotin työntekijä antoi meille tästä vinkin, joten osasimme käydä varaamassa itsellemme paikat laitteeseen hyvissä ajoin aamusta. Soarin on jonkin sortin simulaattori, jossa istutaan riveissä ja turvavöissä, ja liidellään riippuliitäjän tapaan yli merten, vuorien, kaupunkien, erämaiden, ja kymmenien muiden maisemien. Tunne oli huikea ja vedet vain valuivat silmistä lennon aikana, mutta valitettavasti matka oli lyhyt, kun seuraava, puolituntia jonottanut ryhmä piti päästää liitelemään.
Living with the Land on opetuksellinen venematka maatalouden kehittymisestä ja maataloudesta yleensä, jonka lopussa risteillään Epcotin kasvihuoneiden läpi. Noissa kasvihuoneissa kasvatetaan kaikkea mahdollista mausteista, tomaatteihin, munakoisoihin ja kurpitsoihin, ja kaikki kasvihuoneen tuotteet syötetään turisteille puiston ravintoloissa. Näin ainakin väitetään. Kierroksena ei mitenkään erityinen, mutta ihan mielenkiintoinen.
Honey, I shrunk the Audience on kaiken hellyttävin ja kamalin kohde, jossa kävimme. Kulti kutistin kakarat –leffan pohjalta ideoitu 3D –esitys oli hienoin 3D –hässäkkä, millaista olen missään nähnyt. Tarina kertoo Wayne Zalynskista, propellihattu keksijästä, joka on saamassa jonkinlaista palkintoa, ja palkinnonjakotilaisuudessa esitellessään kutistuskonettaan hän onnistuu kutistamaan yleisön eli meidät. Yhtäkkiä kaikki valkokankaalla tapahtuva onkin jättiläismäisen suurta. Samaan aikaan eri efektein kuten vesiroiskein, puhalluksin ja katsomoa liikuttaen/rytkyttäen luodut tilanteet saavat yleisön (ainakin minut) kirkumaan kauhusta. Kamalin oli efekti, jossa keksijän monistuskoneesta karanneet valkoiset hiiret vilistivät katsomossa jaloissa ja niskan takana, häntien lääppiessä paljaita pohkeita, YÄK! Sen jälkeen 3D –käärme ja leijona eivät tunnukaan enää niin pahalta. Kuten sanottu, esitys oli upea, mutta kamala. Harkitsisin vakavasti menemistä sinne uudelleen, mutta suositella voin kaikille.
Edellä kuvailemieni attractionien lisäksi Epcotista löytyy lampi ja lammen ympärille sijoitetut, eri maita kuvastavat pikkukylät. Suomea ei rantarivistä löytynyt, mutta Saksassa söimme bratwurstit hapankaalin ja oluiden kera, muovilautasilta muovihaarukoin ja –veitsin kuinkas muuten. Ranska oli maista kaikkein kaunein, mutta jokainen maa oli hyvin tunnistettavissa ominaispiirteistään. Paitsi, että lammen rantaa on mukava kävellä maasta toiseen, maissa myös tapahtui monenlaista. Kaduilla, rakennuksissa ja ravintoloissa esitettiin konsertteja, teatteria, sirkustemppuja ja ties mitä taiteita. Kävimme kuuntelemassa Kanadassa viisihenkistä a cappella –yhtyettä, mikä soi valtavan hienosti.
Kaikkiin Epcotin attractioneihin joutuu jonottamaan, suosituimpiin jopa tunteja. Odotettavissa olevat jonotusajat kerrotaan kunkin vekottimen sisäänkäynnin yhteydessä. Mutta jotta päivä huvipuistossa ei kuluisi kokonaan jonottamiseen, pääsylippua voi käyttää niin sanottuna Fast Passina, mikä tarkoittaa sitä, että käyttämällä pääsylippua attractionin portilla olevassa automaatissa, saa lipukkeen, johon merkittynä kellon aikana (kahden tunnin time slot) kyseiseen vekottimeen pääsee lyhyemmällä, esim. vartin jonotuksella. Ilman Fast Passia tuskin olisimme malttaneet jonottaa Soariniin tai Test Trackille.
Lippujen hinnat Disney Worldiin ovat ihan kohtuulliset, jos tarve on ostaa päivän lippu yhdelle tai kahdelle (71$). Jos päivässä haluaa ahnehtia useamman kuin yhden puiston, täytyy ostaa ns. Park Hopping –lippu päivälipun lisäksi. Paikoitus maksaa 11$ ja autopaikan sijainti kannattaa merkitä ylös koska parkki on varmasti puistoakin suurempi. Ruokailu alueella on arvokasta, eivätkä ainakaan snack –tyyppiset eväät ole kovin kummoisia. Olut maksaa 7$ eli ihan Suomen ravintolahinnoissa ollaan. Korkeista hinnoistaan huolimatta, suuri osa laitteista ja vekottimista (attractioneista) ovat sponsoreiden rahoittamia: Test Trackillä on näytillä General Motorsin autoja ja veneitä, Mission: SPACE –kohteessa näytillä olevan avaruusaseman joka nappulan vieressä on HP:n merkki, ennen 3D –esitystä katsellaan Kodakin mainoksia jne. Disney käärii siis rahaa puistoistaan ja amerikkalaisperheet saapuvat puistoon kylmälaukkuineen ja omine eväineen. Niin amerikkalaista!
