Washington D.C. auton ikkunasta

Tänään tiistaina matkasimme seitsemän tuntia moottoritietä Oneontasta Binghamtonin, Scrantonin, Harrisburgin ja Baltimoren kautta Washintoniin. Matkalla Oneontasta New Yorkin osavaltiosta Washington D.C:hen poikkesimme myös siis Pennsylvaniaan ja Marylandiin. Maisemat olivat kauniita, jotkut rekkakuskit kaistapäisiä (trailerilla vauhtia 120 km/h ja ohi menivät) ja työtyöt matkantekoa hidastavia. Olimme varanneet hotellihuoneen lähikaupungista Cheverlystä, jonne navileidimme opasti meidät perille ilman ongelmia. Kyytiläisenä moottoriteiden liittymissä luoviminen vaikuttaa helpolta, mutta itseltä jäisi kyllä tekemättä..

Reissu on alkanut vauhdikkaasti ja onnistuneesti, mutta kaikki ei ikuisesti voi jatkua täydellisesti.. Lähdimme tutustumaan keskustan nähtävyyksiin polleana omalla autolla. Tulimme kaupunkiin Capitolin ja muiden hallinnollisten rakennusten puoleisesta päästä. Aikamme ajelimme alueella etsien parkkipaikkaa, mutta sitten meidän piti palata lähiöön tankkaamaan. Palasimme samasta suunnasta, ajelimme taas alueella ja poikkesimme Downtownin puolelle toivoen löytävämme parkkihallin. Parkkia etsiessämme näimme suuren osan Washingtonin nähtävyyksistä kuten Valkoisen talon, Lincoln Memorialin, Washington Memorialin (se tötsä) sekä Reflecting Poolin (se pitkä lätäkkö). Reissussa kohtasimme myös poliisisaattueen (ohessa diveo) jossa saatettiin viedä vaikka presidenttiä.



Koko kaupunki oli siis ihan sekaisin. Mihinkään ei saanut pysäköityä, suurimman osan kaupungissa viettämämme parituntisen ajan seisoimme autoinemme liikennevaloissa ja lähes kaikki valokuvat otettiin auton ikkunasta. Lopulta nälkä voitti jä päätimme palata Cheverlyyn syomään ja lataamaan akkuja loppulomaa varten. Kotimatkalla näimme sitten useita pysäköintipaikkoja keskustan tuntumassa..

En tiedä, onko pysäköintipaikan löytämättömyys pelkkää puusilmäisyyttämme vai onko jenkkien terrorismin vastainen työ edennyt siihen pisteeseen, ettei hallintorakennusten läheisyyteen sallita parkkeerattavan yksityisautoja. Niin tai näin, Washington on nähty auton ikkunasta, ja kaupungin kauneudesta huolimatta tänne en välttämättä ole tulossa takaisin.

Pirkolta ja Jukalta saimme viestin, että heidän matkansa eilen Floridan Orlandoon ja sieltä edelleen Fort Lauderdaleen on mennyt hyvin. Helle siellä vaan on tukahduttava, mistä meitäkin on monelta taholta varoiteltu. Huomenna he suuntaavat vuokra-autollaan Miamiin.

Tämän tekstin kirjoitti Tiina

Ameriikan tuliainen Katjalle

Katjalle ohessa lupaamani tuliainen, kuva keltaisesta koulubussista. Jos jollakulla muulla on mielessä valokuvatoiveita, niin laita kommenttina tulemaan toteutettavaksemme.

Auton vuokraus

Auto varattiin jo Suomesta hyvissä ajoin, koska halusimme ison (ja korkean) maastoauton pitkän matkamme helpottamiseksi. Varausvahvistuksessa luki että meidän pitää etsiä National-yhtiön vuokraustiski.... Vuokraustiski tarkotti noin 1000m2 rakennusta monikerroksisine parkkihalleineen. Paikka löytyi helposti. Meille oli varattu "standard SUV - Chevrolet Trailblazer tai vastaava", kun tulimme tiskille kysyttiin tuttu kysymys -Would you like to upgrade this to full size SUV or luxury SUV? Hmmm. KYLLÄ! Tehtiin paperit valmiiksi ja vastaanottovirkailija sanoi että voidaan valita mikä tahansa tuosta rivistä ja osoitti sormella Cadillaceja, Buickkeja sekä Chevroletteja. Mentiin pihalle katselemaan ja valittiin punainen Cadillac SRX4. Pirssi oli kyllä jo ikäloppu (3 viikkoa) ja sillä oli ajettu 470 mailia, mittareiden päällä oli vielä suojatarrat ja nahkapenkeissä hoito-ohjeet tallella. Olimme todennäköisesti ensimmäiset vuokraajat. Autosta löytyy kaikki mahdollinen lämmitettävästä ratista koko katon kokoiseen kattoluukkuun asti. Oma suosikkivarusteeni on kuitenkin kaukokäynnistys eli auton voi laittaa käyntiin muualta ja antaa ilmastoinnin jäähdyttää paikat. Auton hinta on muuten Suomessa yli 100.000€, joten eiköhän tuolla ajele. Parasta amerikkalaisessa autonvuokrauksessa on se, että jos auton tuhoaa joutuu maksamaan 500$, mutta jos hävittää avaimet, joutuu maksamaan 250$ ;)

Lisää auton ominaisuuksista myöhemmin uudessa överikornerissa...

Suuntana Oneonta, NY

Eilen maanantaina nostimme kytkintä Brooklynin hotellista. Lähdimme jo varhain aamulla New Jerseyn puolella sijaitsevalle Newarkin lentokentälle, josta Pirkko ja Jukka lähtivät lentoteitse Floridan Orlandoon ja siitä vuokra-autolla edelleen Fort Lauderdaleen. Minulle ja Joonakselle taas oli varattuna auto Newarkin kentältä, ja kuten etukäteen epäilimmekin, emme sitten lähteneetkään meille varatulla autolla, vaan ihan jollakin muulla. Minä kerron vain, että PIRSSI ON PUNAINEN (!!!), mutta kertokoon Joonas kuljettajana ajopelistä enempi.

Matkasimme siis New Jerseystä Oneontaan, jossa Joonas vietti vaihto-oppilasvuotensa aikana ennen kivisotia (1991-1992). Matkaa eilen kertyi 235 mailia, josta reilut puolet oli moottoritietä ja loput vuoristossa kiemurtelevaa pienempää tietä. Oneonta sijaitsee lähellä Albanya ja seutu on todella vehreää, metsäistä ja vuoristoista. Vähän kuin Suomessa.

Perillä kirjauduimme Christopher's motelliin, joka on tunnelmaltaan kuin Twin Peaks-teeveesarjasta. Kotoisaa ja puista siis. Tästä elämyksestä meitä ryöstettiin 98$:n verran yöltä, mikä on enemmän kuin mitä maksoimme Nykin hotellista..

Syy, miksi ajoimme yli 200 mailia tänne villiin pohjolaan, oli Joonaksen halu tavata Smithit, ensimmäinen isäntäperheensä. Joonaksen tyyliin kuuluu tietenkin pärähtää paikalle yllätyksenä, ennalta ilmoittamatta. Minä olin etukäteen vähän skeptinen yllätyksen positiivisuudesta, mutta Joonas halusi, ettei meidän tulostamme tarvitsisi kenenkään hössöttää etukäteen ja hän oli vakuuttunut, että kaikki menee hyvin. Kaikki meni paremmin kuin hyvin!

Smithien perheeseen kuuluu Jeff, Linda ja Chad. Jeffillä on ambulansseja valmistava, menestyvä yritys (www.medcoach.com), jossa myös Joonasta vuoden vanhempi Chad työskentelee. Firma löytyi samasta paikasta kuin 16 vuotta sitten. Aulassa meitä oli vastassa Joonakselle entuudestaan tuttu sihteerimummeli, mutta mummeli ei tietenkään tunnistanut häntä. Joonas pyysi sihteeriä ilmoittamaan Jeffille, että ystävä Suomesta on tullut häntä tapaamaan. Ilme Jeffin naamalla oli tosiaan näkemisen arvoinen kun hän näki meidät ja tunnisti Joonaksen. Meidät tietysti kutsuttiin yläkertaan Jeffin huoneeseen, jonne myös Chad kutsuttiin. Vanhoja muisteltuamme lähdimme käymään Chadin kotona katsomassa hänen vastavalmistunutta taloaan (aivan mahtavan hienoa ja upeaa huushollia!!) sekä tapaamaan hänen vaimoaan Corinnaa ja vastasyntynyttä lastaan Claire Elainea. Paikalla oli sitten myös Chadin anoppi Deana. Talo oli siis upea, vaimo mukava ja vauva.. semmoinen pinkki. Hauskaa oli heidän kanssaan, myös anopin, jolta saimme hyviä vinkkejä tulevaa Disney World -vierailuamme varten. Chadin luota kiirehdimme Jeffin ja Lindan luo, jotka asuvat edelleen entisessä osoitteessaan. Linda oli valitettavasti pelaamassa golfia, mutta Jeff esitteli meille uuden Harleynsa ja vaimonsa uuden keittiön (=vaihtokauppa) sekä aivan mielettömän hienon viinikellarinsa satoine viinipulloineen, sikareineen ja ovisilmineen. Juotuani lasin viiniä Jeffin kanssa, kuskille kokista, lähdimme elämäni ensimmäiseen baseball -otteluun, jossa vastakkain olivat paikallinen Oneonta Tigers ja Massachusett Lowell. Lopputuloksesta en osaa sanoa, koska lähdimme pois ennen ottelun loppumista. Peli muistutti paljon pesistä, mutta minusta vaikutti, että pelaamisen sijasta touhussa keskityttiin vastapuolen hermostuttamiseen, tuomarin kanssa neuvottelemiseen, syljeskelemiseen ja kopittelemiseen kuin pesiksessä. Peli oli siis itsessään aika pitkäveteistä, mutta onneksi aitiossamme lappoi Jeffin ansiosta koko ajan ihmisiä, joille Jeff esitteli meitä ja joiden kanssa rupattelimme toisen syljeskellessä ja kopitellessa kentällä. Voipopcornit olivat taivaallisia, mutta niistä jäi myös taivaallinen jano.

Illalla ukosti ja satoi, mikä raikasti ilmaa. Valitettavasti peli ei ehkä ehtinyt loppua ennen myrskyn alkamista, mutta minä olin jo tuolloin peittojen alla Twin Peaks -tunnelmissa.

Men in Blackin kulisseissa

Tänään oli toinen NY-päivämme, ja taas ehdimme jos jonnekin. Grand Central Station on metrotunnelista käsin katsottuna samanlainen kuin mikä tahansa muu Nykin metroasema (siis karsea), mutta aseman maan päälle rakennettu osa on todella upea. Hehtaarin kokoinen sali ja puolen hehtaarin kokoinen jenkkilippu katossa pysäyttää. Rockefeller Plazalla mielenkiintoisinta oli NBC-studion store, jonne päädyimme vahingossa pakoillessamme sadekuuroa. Tavarat ovat ylihinnoiteltuja eikä mukaan tarttunut juuri mitään, mutta erilaisten TV-sarjojen "fanituotteet" (Conan O'Brien, Frendit) olivat hauskoja.

Matkalla Keskuspuistoon poikkesimme Trump Towerissa, joka sijaitsee lähellä edellä mainittuja kohteita. Aula on neljän kerroksen korkuinen ja sen keskipisteenä kohisee yhtä korkea vesiputous. Ylhäältä käsin putous on erityisen hieno.

Keskuspuiston kulmalla on Applen tornitalo ja myymälä, josta löytyy kaikki Applen tuotteet kuten iPhonet ja iPodit. Kutakin tuotetta on näytillä useita kappaleita, jotta jokainen saa käpisteltäväkseen jonottamatta juuri sen vekottimen, josta on kiinnostunut. Oli vähän erilaista etsiä se mieleisensä iPod useista vaihtoehdoista, kun pääsi kokeilemaan niitä, toisin kuin Varkaudessa, jossa normaalisti kaupasta saa vastauksen "ei meillä ole sitä, mutta voidaan me tilata jos lupaat sit ostaa sen." Applen tornin edessä söin myös elämäni toisen, ja parhaan hodarin.

NY:n sydän eli Keskuspuisto on iso läntti puistoa lampineen, katutaiteilijoineen, eläintarhoineen ja maaoravineen. Puisto oli täynnä ihmisiä eikä kukaan näyttänyt säikkyvän pätkääkään ajoittaista ukkosen jyrinää. Siellä oltiin piknikillä ja paistateltiin päivää, ja kun alkoi sataa, ilmestyivät kadulle rihkamamyyjät, jotka myivät piknikisteille sateenvarjot. Amerikkalaista palvelua! Keskuspuistosta suuntasimme Guggenheim Museoon, joka on rakennuksena kiehtova , ja joka tuli minulle ensi kerran tutuksi MIB-leffasta. Museossa esitellään modernia taidetta, joihin olisimme halunneet tutustua, mutta suuri osa näyttelyistä oli remontin vuoksi huililla. Guggenheim ei ollut ensimmäinen MIB-tuttavuutemme tällä matkalla, sillä näimme eilen Downtownissa MIB:ssä kulissina käytetyn "viemäri- ja tunneliviraston".

Mainitsemisen arvoinen on tämän päivän ruokapaikkamme (Burger Heaven Restaurant, 86th Street, 3rd Avenue), joka on aito amerikkalainen diner. Ruoka oli ihanaa kotiruokaa (minä söin macarony and cheese, miehet söivät pihvit, ja Pirkko tonnikalasalaattin), joka tarjoiltiin haluamiemme lisukkeiden, esimerkiksi muusin, ranskalaisten, vihannesten, kaali- tai perunasalaatin jne. kera. Vaivaamaan jäi, että kun kotiruuat olivat niin hyviä ja isoja niin millaisiahan mahtaisivat olla ne aidot amerikkalaiset hampurilaiset.. Asia jääkin nyt vaivaamaan seuraavaan Nykin vierailuun saakka, koska huomenna matkamme suunta muuttuu. Aamulla lähdemme nimittäin saattelemaan Pirkkoa ja Jukka Newarkin lentokentälle ja siitä sitten noutamaan kulkuneuvoamme seuraavien viikkojen ajalle. Metro vaihtuu siis maasturiin ja Iso Omena jää taa, jännää.

Rekisterikilvet

Rekisterikilpien luvattu maa - Amerikka. Veisitkö karvisesi hoitoon herralle, jonka autossa lukee DRFATCAT?

Näimme tänään myös auton, jonka tunnus oli DRPHOTO ja sen alla luki pienellä dentist.. Ei muuta kun varaamaan aika -mihin?

Överikorneri no:2 – NYPD

Times Squaren poliisiasema... Miten matkailija voisi löytää täältä poliisin ilman neonvaloja. Huomatkaa lisäksi että noissa kirjaimissa valot välkkyy! Pitää laittaa Haapalalle mailia, että saadaan Varkauteen samanlaiset. :)